perjantai 1. joulukuuta 2017

Ristipistoja + kuusimalli

Jos et jaksa lukea uskomattoman kiinnostavia juttujani, rullaa vähän alaspäin ja pääset suoraan käsiksi tähän ihanaan jouluisaan ristipistomalliin.
 VIHDOIN se on täällä! Joulukuu! Tätä on sekä pelätty, että odotettu. Pelätty, koska en ikinä aloita jouluvalmisteluja ajoissa ja odotettu, koska olen jouluhullu.

Aloitin jo viime vuonna blogin joulusisällön valmistelut. Ei mitään päivittäisen joulukalenteripostauksen tasoista panostusta, mutta vähän jotain pieniä juttuja. Toivottavasti näistä on iloa muillekin!

Olen ollut nyt vähän aikaa sairaslomalla kun nuppi alkoi rakoilemaan, joten minulla on ollut aikaa tehdä käsitöitä. Olen kuitenkin ollut sen verran vähemmän vedossa, etten ole jaksanut ommella tai neuloa.

Pistelin muuten jopa itse piirtämäni mallin väärin. Korjasin kaavion jälkikäteen lopullista tuotetta vastaavaksi.
Onneksi muistin vuosia sitten Lankamaailmasta ostetun punatulkku- ristipistopaketin ja innostuinkin yllättäen pistelystä ihan kunnolla. Jos seuraat minua Instagramissa (@pohkylalandia) niin olet mahdollisesti nähnyt vilauksen ristipistohommista.

Palataan tähän ensi vuoden puolella sitten ;)
Minulle on kertynyt sekalaisia ristipistopakkauksia, joista osasta puuttuu ohjeet, osa on puoliksi pisteltyjä ja osa ihan iskemättömiä. Niistä yhdessä oli tuollaisia ovaalin muotoisia kehyksiä ja siitäpä sainkin sitten ihanan jouluidean. Ei tarvinnut edes avata yhtään uutta pakkausta lankoja varten vaan käytin jotain jämiä.

Kuusi onnistui aika lailla juuri niin kuin olin sen visioinut. Lisäksi olen kovin ylpeä siitä, että suunnittelin mallin itse tarpeisiini sopivaksi. En kyllä osannut tehdä solmupistoja, joten myös kuusen pallot ovat ristipistoin tehtyjä.

SITTEN se malli. Toivottavasti et odottanut taitavasti tietokoneohjelmalla piirrettyä kaaviota, koska en todellakaan jaksanut edes yrittää säätää koneella. Tässä ruutupaperille piirtelemäni malli. Osasin sentään skannata.

Ooh, miten taitavasti piirretty ristipistomalli!
 Ristipistomalli myös PDF-tiedostona ladattavissa linkistä.

Jos käytät pistelymalliani, kerro kommenteissa! Toivottavasti siitä on iloa edes jollekin :)

4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis kuusi. pitää tallettaa jos joskus ehtisi tekemäänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi kvia jos tästä olisi jollekin hyötyä! =) Eikä aikaakaan vaadita paljoa =)

      Poista
  2. Ihania! (: Ristipistotyöt on kyllä nättejä. Itellä nää on kyllä jääny ihan paitsioon, ikinä en o tehny. Mut kerkeehän sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tosi vähän aiemmin tehnyt. Johtuu varmaan siitä, että olen huono tekemään sellaisia töitä, jotka on tarkoitettu vain koristeeksi :p

      Poista