sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tissiliivikurssi

Rintaliivit eivät välttämättä tule ensimmäisenä mieleen kun miettii mitä kaikkea voi käsillään tehdä. Kuitenkin monet niitä tekevät ja nyt minäkin kuulun siihen viileiden tyyppien joukkoon! 


Olin hiljattain MakeBran rintaliivikurssilla ja olen nyt kyllä niin innoissani, etten tiedä riittävätkö sanani edes kuvailemaan tätä mahtavuutta. Ehdottomasti paras tapahtuma, kurssi ja käsityöjuttu, jossa olen koskaan ollut.

Punnitsin kurssille osallistumista pari vuotta kun ajattelin että eihän minulla ole sellaisia varoja sijoittaa harrastukseen. Jälkikäteen ajateltuna aivan naurettava pohdinta. Kurssi olisi voinut maksaa vaikka tuplat ja olla silti rahan arvoinen. Eiväthän hyvät tissiliivitkään ole aivan ilmaisia. Sitäpaitsi olisin kuitenkin ostanut silläkin rahalla kaljaa tai jotain muuta turhaa (tai siis turhempaa, kalja ei tietenkään missään nimessä ole turhaa).

Tästähän tuli samalla sisustuspostaus kun takanani lakanat roikkuvat kuivatustelineissään.
Aluksi ajattelin pihiydessäni pärjääväni ilman opastustakin ja olin jo klikkailemassa tarvikepakettia ostoskoriin kun tajusin, etten ole kovin hyvä ompelija ja säästyn paljolta turhalta raivolta ja saan ehkä jotain valmiiksikin kun menen vain suosiolla kurssille.

Meillä oli aivan järjettömän hauska viikonloppu (tai siis minulla oli, muut joutuivat kestämään seuraani). Opettaja oli todella mukava, innostava ja no.. hyvä opettamaan.


Tällainen sovitusliivi ommeltiin ensin.
Aluksi ommeltiin sovitusliivi. Jos olisin itse alkanut puuhailemaan, olisin luonnollisesti jättänyt ensimmäisen vaiheen välistä. Oikeasti se vei kuitenkin noin viisi minuuttia ja rintaliivien istuvuus kasvoi arviolta 300%.

Vähän on semmoista itsetehdyn näköisyyttäkin ompelujäljessä.
MakeBran sivuilla on todella kattava ohjepaketti rintaliivien ompeluun, mutta olen silti iloinen, etten lähtenyt yksin säätämään. Ammattilaisen apu oli kullan arvoista varsinkin mittauksessa ja kaavan muokkauksessa, enkä oikeasti olisi saanut mitään kotona aikaiseksi. Aivan olisi hyvä tarvikepaketti mennyt hukkaan.

Kurssilla valmistui toinen toistaan kauniimpia liivejä (käykää muuten katsomassa MakeBran Facebookista meidän ja muidenkin kurssilaisten töitä). Olin ensimmäisenä valmis (koska en panostanut viimeisteltyyn ulkonäköön tai suoriin saumoihin aivan kauheasti) ja olin niiiiiiiiin onnellinen omista upeista uusista liiveistäni, kunnes muutkin alkoivat valmistumaan ja olisin halunnut ne kaikki tissiliivit itselleni!! Eli pieni kateus iski, mutta onneksi osaan nyt ommella vaikka sadat rintsikat!



Suosittelen rintaliivikurssia oikeasti todella lämpimästi aivan sydämeni perimmäisestä nurkasta saakka. Jos olet vähänkään kiinnostunut ja sinulla on ompelukone, mene laajentamaan käsitystäsi käsitöistä kurssille. Aivan perus ompelutaidoillakin saa rintsikat aikaiseksi!

Näiden käsityöaiheisten alusvaatekuvien lisäksi otin tietenkin kuumat alusvaatekuvat, jotka lähetin Playboyhin ja Penthouseen.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Outolintu

 Lempihuivini katosi. Joku ehkä varasti sen tai sitten jätin sen itse johonkin anniskeluravintolaan. Veikkaan jälkimmäistä, mutta joka tapauksessa Neva-huivi on hukan teillä. Tarvitsin nopeasti uuden vastaavan ja päätin tuhlata parit jämät samalla.


Ensin suunnittelin vain neulovani uuden Volgan, mutta jostain syystä selasin kuitenkin pikkuisen ohjeita ensin. Sitten Divergent series iski kuin tuhat litraa jäätelöä ja jouduin hylkäämään alkuperäisen idean. Divergent on jämähuiviksi tarkoitettukin ohje, saman mallinen kuin hyväksi havaittu Volga ja kaiken lisäksi molemminpuolinen! Voi tätä onnea ja hurmiota! 

Huomatkaa myös uusi kevättakki UFFilta.
Vaikka olenkin oikea nero, en jotenkin tajunnut miten huivi muodostuu, joten lisäsin siihen jonkun verran silmukoita (en kuitenkaan muista paljonko, sillä vaikka huivin tarve oli välitön, projekti vei neljä (4) kuukautta). Tämä aiheutti huivin kasvamisen aika isoksi. Mutta iso on aina parempi kuin pieni!

Hups. Olen itsekin pieni. Siis huiveissa isompi on parempi ja lämpimämpi.


Kun rinkula alkoi epähuomiossa kasvamaan, jouduin käyttämään siihen käytännössä kaikki fingering-vahvuiset jämälangat (joita ilmeisesti oli noin tuhat metriä) ja lopputulokseen tuli mielestäni vähän liikaa violettia ja pinkkiä. Onneksi sitä voi vähän asetella sitten näyttämään parhaalta tuntuvaa väriä.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Aikamatkustussukat

Ennen neuloin sukkia jatkuvasti. Jotenkin nyt se into on vähentynyt. Onhan noita kivoja malleja ja sukat menevät aina kuin kuumille kiville jos eivät jää omaan käyttöön. 

Ehkä sukanneulontainnon lopahtaminen johtuu lankavaraston sukkalankartarjonnan pienentymisestä. Kun olen koittanut neuloa varastolankoja pois, on tullu aloitettua isompia projekteja. Tällä hetkellä kesken on varmaan kahdeksan villapaitaa, mikä on taas turhauttavaa kun ei mitään tule ikinä valmiiksi!! 


Nyt kuitenkin tuli tarve saada uudet ohuet sukat itselle välittömästi. Tartuin kauan marinoimaani Lai-la-lai Yarnzin sukkalankaan värissä Wibbly Wobbly. Olin säästänyt Tohtoriklubin (eli Dr Whosta inspiroituneita värjäyksia, mielziä) ihkulankaa sille täydelliselle sukkamallille, mutta lopulta nappasin härkää sarvista ja etsin jonkin mallin. Tämä olikin omassa kirjastossa jo valmiiksi (Patti Watersin TTC Token Socks) ja oli aika mukava neuloa. Mallikerran oppi nopeasti ulkoa.

2mm puikoilla pistelin menemään. Vähensin vielä terässä silmukkaluvun kuuteenkymmeneen ja lankaa kului 65 grammaa.
En ole ihan kaikkia sukkia tänne blogiin raportoinut kun tuntuu, ettei jostain seiskaveikkajämäsukasta ole oikein asiaa kirjoitettavaksi. Nämä olivat kuitenkin niin kivat ja sopivat omaan jalkaan, että halusin kertoa koko maailmalle! Tai siis kyllä varmaan joku 40 ihmistä lukee tämän postauksen.

Minun piti lähteä tänään Turkuun neuleretriittiin, mutta puoli seitsemältä herääminen paljastui mahdottomaksi. Päätin siivota kotona, eli nyt välttelen siivousta kirjoittamalla blogia. Seuraavaksi ehkä joudun mennä katsomaan Dr Whota kun kerran on nämä Tohtorisukatkin.


Pistinkin jo kuvan näistä Instaan, menkää seuraamaan sinne niin näette kaiken ihanan mitä puuhastelen silloinkin kun en bloggaa! @pohkylalandia

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kindle-kuoritus kierrättäen

Meidän työkaverimme täytti kolmekymmentä ja ajattelimme ilahduttaa häntä jollakin lahjalla pyöreiden kunniaksi. Tietenkin kun olen paras lahjojen keksijä niin otin tämän raskaan taakan kapoisille, mutta vahvoille harteilleni.

Päivänsankari on kova lueskelemaan ja lukulaitteen hankinnasta oltiin keskusteltu jo monta kertaa. Onneksi hän ei ollut jo ostanut sitä itselleen, koska minulla ei ollut muita ideoita.

Tässä voi Kindleä pitää lukiessa.
Ostimme laitteen työkaveriporukalla, mutta halusin mukaan myös jotain itse tehtyä. Käytin töistä pelastamiani vanhoja viiniliinoja ("EI!! ET HEITÄ NIITÄ ROSKIIN!! VIET MUN KAAPPIIN NE!!") ja tätä ohjetta.

Kätsy kuminauha pitää kannen paikallaan.
Muuten tuli ihan hyvä kotelo, mutta sen ompeleminen oli aika hankalaa, sillä kankaani oli aika paksua. Jos tekisin uudestaan, käyttäisin ihan jotain normaalin paksuista kangasta. En tehnyt fleecepehmustetta ohjeen mukaan vaan kovetin kannet vanhalla muovisella pöytätabletilla. Jälkikäteen ajateltuna kovike olisi kannattanut leikata kahteen palaan ja ommella keskeltä paloille omat taskut (fig 1.) Muovinen tabletti kun taipuu luonnostaan mutkalle. 

Näin olisin pistänyt. Punaiset esittävät kovikkeita ja oranssi kohtaa, josta olisin ommellut umpeen.
Sanoin lahjan saajalle, että hän voi kyllä ostaa tarkoitukseen valmistetun suojuksen kaupasta enkä loukkaannu jos tuo tekemäni onkin ihan surkea. Hän vaikutti ainakin pitävän lahjasta.

Kyllä nyt on taas kuvat kohdallaan tässä postauksessa. En oikeastaan edes ole aivan varma miksi vaivauduin piirtämään havainnekuvan Paintilla.

Kuljettaessa voi laitteen sitten sujauttaa tänne sisätaskuun piiloon.
En ensin aikonut avata pakettia, mutta pitihän suojusta sovittaa. Nappasin sitten kuvat samalla. Sori Ville!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Paluu Intiasta ja arvonnan voittaja

Juupaniin on Intia jäänyt taakse jo pari viikkoa sitten. Sen jälkeen työelämä on imaissut minut mukaansa niin, etten ole paljon ehtinyt bloggailemaan vaikka Facebook yrittääkin koko ajan syyllistää. "Sivusi Pöhkylälandia seuraajat eivät ole kuulleet sinusta vähään aikaan" Sori vaan kaikki! Tänään palataan vielä Aasiaan sen verran, että katsotaan mitä ompelin itselleni reissuun.


Ensimmäisessä kuvassa näette minut nuolaisemassa omaa varvastani hotellihuoneen parvekkeella. T-paita on tuunattu jonkun Suuren Käsityölenden idean mukaisesti. Leikkasin Lidlin pitkähihaisesta t-paidasta hihat lyhyiksi ja sitten suikaloin ja solmin suikaleet ristikoksi. Otin kyllä muitakin kuvia tästä aika kivasta vaatekappaleesta, mutta en löytänyt niitä tähän hätään. Se on kuitenkin ehkä enemmän tuommoinen festarivaate, joten ei saanut suurta käyttöä Goalla. 

Oikeastaan riepu oli myös vähän paljastava Intian oloihin kun olen niin kaunis ja noilla nurkilla vielä super eksoottisen näköinen. En pukeutunut varsinaisesti kaapuihin, mutta suikalepaita jäi käyttämättä kun muutenkin sai jatkuvasti hätistellä poikaporukoita kintereiltä. (Toki täällä kotimaassakin joku haluaa koko ajan kanssani valokuvaan kun olen kuuluisa bloggaaja.)


Sitten ihan ykkösompelus, eli tuommoiset haaremihousun tapaiset on ommeltu Joka tyypin kaavakirja kakkosen ohjeilla. Siinä kirjassa on kaikenlaisia kivoja muokkauksia peruskaavoihin. Osa malleista on vähän jäänyt 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, mutta uskon, että tulen käyttämään opusta vielä paljon.


Näistä housuista tuli ihan sikakivat ja rennot kuumaan ilmastoon. Lisäsin taskut (jotka jäivät vähän turhan alas kun suunnitelma muuttui niin monta kertaa matkan varrella) ja lyhensin lahkeita. Kuminauhavyötärön korvasin vyötärökaitaleella ja rypytin housujen vyötärön siihen sopivaksi. Rypytyksessä on kyllä kuminauha tukemassa, koska painava viskoositrikoo ei varmasti pysyisi muuten päällä.

Saatan tehdä kesäksi toiset yksiväriset (vaikka kohdistukset onnistuivat näihin aika hyvin) vähän paksummasta kankaasta. Tuo ohut luiru trikoo on nimittäin raivostuttavaa ommeltavaa.

Kankaat Eurokankaasta. Palalaarin värikästä trikoota on vielä reilusti jäljellä.  Toppeihin riitti hyvin 60 cm trikoota, vaikka ohje pyysi kahdeksaakymmentä.
Valkoinen ja musta toppi ovat Jujunan naisten paitakaavalla tehdyt ja en kyllä edes keksi yhtä adjektiivia, joka kuvaisi kuinka hyvät niistä tuli. Onnistuin myös pääntien ja kädenreiän kaitaleissa. Ainoastaan mustan topin pääntie jäi lörpöttäväksi. Onnexi olen niin kätevä, että korjasin sen leikkaamalla allaolevan kuvan mukaisesti rullautuvaksi.

Näin näppärästi leikkasin ihan kapeaksi pääntien kaitaleen ja se lopetti lörpötyksen.
En tehnyt Intiassa kovin paljon mitään ostoksia. Muutamat tosi halvat kankaat hain jostain.. no liikkeestä. Mikä lie paikallinen Halpa-Halli. Ovat kuulemma silkkiä ja oikein laadukkaita. Vähän tuli heti ostohurmion jälkeen huono omatunto kun ajattelin, että jotkut intialaislapset ovat kutoneet kankaat jossain surmanloukussa. Onneksi en ostanut vielä vaatteitakin niin säästyttiin siltä hikipajavaiheelta.


Kotona kun koitin vähän polttaa kankaita, ne sulivat, eli eivät ole silkkiä nähneetkään. Eiköhän niistä kuitenkin tule ensi kesäksi jotain kivaa. Pitää vaan pysyä vähän kauempana nuotioista sitten kun käytän näitä vaatteina!

Lopuksi vain kuva vuohesta liikenteessä Delhissä.
Ja hei muuten se arvonnan voitto meni anonyymille kommentoijalle. Häneen on otettu yhteyttä ja pistän palkinnon postiin ensi viikolla. Kiitos kaikille kiinnostuneisuudesta!

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Sarongista elegantiksi ranta-asuksi

Joskus vuosia sitten innostuin oikein kunnolla Thaimaassa ja ostin oikein kunnon pinkan ihanan käteviä ja kauniita saronkeja. Ihastuin siihen kuinka helppoa niitä on käyttää eri tavoin sidottuna. Loppujen lopuksi vain yksi niistä on puuvillainen, jota on kiva käyttää. Muut ovat jotain hiostavaa keinokuitua. 


Kun aloimme suunnitella Intian matkaa, aloin tietenkin saman tien suunnittelemaan Intian puvustoa. Varmaan jostain Villa Nannasta tämäkin idea on lainattu, mutta se oli muhinut aivossani ja putkahti esiin sopivassa kohdassa. 


Valmistusprosessi oli hyvin yksinkertainen: leikataan pään aukko, kantataan ja sitten ommellaan pikku pätkä sivuista kiinni ja jätetään tietenkin reiät käsille.

Aivan ei visio ja todellisuus kyllä kohdanneet tässä vaatekappaleessa. Leikkasin liian ison reiän, joten jouduin ompelemaan tuollaiset olkanauhat. Minulla ei myöskään ollut sopivan väristä kanttinauhaa, joten käytin joustokanttia.

Juuri kun mietin, milloin opin, että jos jonkun jutun tekee vähän huonosti niin se on sitten vähän huonosti tehty, aviomieheni sanoi, että näytän elegantilta. Sitten tulin iloiseksi ja ajattelin, että onhan tämä ihan kelvollinen.


Otin valokuvat tänään hotellin uima-altaalla täällä Goalla. Meinasin kuvata heti ensimmäisenä päivänä, mutta ajattelin, että otetaan ensin vähän aurinkoa niin tulee kivempia ruskettuneita kuvia. Kuten näkyy, olen edelleen valkoinen kuin kana (ja paikalliset huomauttelevat siitä kohteliaasti jatkuvasti, siis sanovat, että näytän kannalta, kiitti). Lisäksi olen saanut sääriä (ja kaikkia muitakin paikkoja) koristamaan ihanat hyttysen puremat. Jes!!

Eikä tässä siis todellakaan vielä kaikki. 


Nyt kuitenkin lähden tästä yömarkkinoille. Taksikuski näkyykin jo odottelevan. 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Virkkausterapiaa - ARVONTA

Uusimmassa Kodin kuvalehti Käsityö -lehden numerossa oli mainintoja joistakin uusista käsityökirjoista. Bongasin sieltä tämmöisen meditaatiota ja virkkausta yhdistelevän kirjan ja jostain syystä minun oli pakko saada se välittömästi. (Muuten se käsityölehti oli aivan surkea. Älkää ostako.)

Virkkausterapiaa - Betsan Corkhill (Moreeni 2016)
Olen todella suuri länsimaisen lääketieteen (eli siis oikean lääketieteen tai ihan vaan lääketieteen) kannattaja, mutta meditaatiolla on myös todistettu olevan vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Se on auttanut minua esimerkiksi unen saannissa. Vaikka lemppari meditaationi onkin kaljanjuonti, ajattelin kokeilla jotain uutta, sillä bissen imeminen ei erinäisistä syistä ole aina mahdollista.


Käsittääkseni meditaation tarkoituksena on jonkinlainen "tietoinen oleminen". Tämä tietoinen oleminen on ilmeisesti sitä, ettei oikein ajattele mitään. Meditaatioharjoitusten kompastuskivenä on se, että niitä suorittaessa on todella hankala välttää sellaisia ajatuksia kuin "tämä on typerää". Tässä vaiheessa virkkaaminen tulee apuun.

Silmukoita laskiessa mieli tyhjenee kuin itsestään muutenkin, mutta sitten vielä kun ajattelee meditaatioharjoitusta siinä samalla, niin aijai, on saavutettu aivan uusi taso. Kirjan virkkausohjeet ovat ihan kivoja. Aika paljon jotain mandaloita, joilla ei tee yhtään mitään, mutta myös esimerkiksi parissa eri koossa virkkaamani stressipallo. Mukana oli myös pikku jumpan ohjeita, joilla voi yrittää estää paikkojen kipeytymistä.






Ehkä voisin valmistaa ylläolevan joogamattopussin innoittamana aurinkomandalapussukan juomille, kun lähden kesällä pussikaljalle puistojoogaan.

Pöxy toivoo selvästi, että kunnioittaisin tiibetin buddhalaisten mandalaperinnettä ja purkaisin virkkaamani mandalan aina kun saan sen valmiiksi.

Mutta siis. Otsikossa mainittu arvonta! Sana ei ole mukana vain lukijoiden houkuttelemiseksi, vaan ajattelin pistää arpoen tämän nimenomaisen kirjan! Jotenkin niin intaannuin tästä kirjasta, että kun näin sen Prisman alessa, ostin, vaikka olin jo tilannut yhden kappaleen Adlibriksestä.

Ajattelin, että pääsen nopeammin lukemaan ja voin sitten laittaa blogissa kiertoon ylimääräisen kappaleen. Sellainen on hauskaa ja lisäksi voitin joku aika sitten itse Minnikin blogin arvonnassa Mekkotehdas aikuisille -kirjan (Aiheesta lisää kun saan mekon kuvattua järkevästi.)

Nytten vielä sattui niin, että lähden tästä oikein meditaation syntysijoille Intiaan. (Tai siis olen jo täällä.) Palaan kuun lopulla, joten aikaa osallistua tähän mahtavaan arvontaan on 30.3.2017 asti. Jätä kommentti, jossa joko kommentoit meditointitottumuksiasi jotenkin, tai sitten et. Tärkeintä on jättää jonkunlainen kontakti-info. Esimerkiksi sähköposti käy mainiosti (tai puhelinnumero, mutta suosittelen sähköpostia).

Perustin blogilleni myös Facebook-sivun  ja Instagram-tilin (@pohkylalandia). Käykää ihmeessä klikkailemassa itsenne seuraajiksi, vaikka mitään lisäarpoja ei Facebook-tykkäyksillä tässä kisassa herukaan.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Taiteilijaliivi

Taiteilijoilla, kuten meillä ihmisilläkin, on erilaisia pukeutumistyylejä. Toiset käärivät itsensä värikkäisiin huiveihin, verhoutuvat ihme kaapuihin ja tarkkailevat maailmaa kaikenlaisten lornjettien ja monokkelien takaa. Toiset näyttävät ihan tavallisilta. En kyllä liiku missään taiteilijapiireissä, joten analyysini saattaa olla vähän sinne päin.

Olen lukenut joitakin tutkimuksia, joiden mukaan silmälasien käyttö saa ihmisen vaikuttamaan älykkäältä ja päätin kokeilla, jos vaikuttaisin luovemmalta taiteilijamaisessa asussa.

En näytä yhtään luovalta. Tavallista typerämmältä vain. Aika tyytymättömältä myös.

Ohje on Stefanie Japelin ja Aimeé Herringin kirjasta Äidille & tyttärelle (Atena Kustannus Oy, 2013). Kivan oloinen kirja kirppikseltä. Ideana on siis, että voi neuloa itselleen ja lapselleen samanlaiset puserot. Neuloin nyt vaan äidin taiteilijanliivin, kun ei ole lapsia. Ehkä liivi olisi onnistunut paremmin jos olisin jonkun äiti.

Lähdin rohkeasti neulomaan pienintä kokoa, koska mallitilkku (joo varmaan, kunhan aloin neuloa) näytti vähän löyhempää tiheyttä kuin ohjeessa.


Ohjeessa oli pieniä virheitä, jotka sai kyllä pulmittua ihan helposti. Ihmettelin kyllä vähän vyötärömuotoiluja takana. Tuohan on ihan tuommoinen roikkuva vaate niin näyttää minusta vähän nololta. Ajattelin, että jos en käytä kontrastiväriä reunoihin, liivistä tulee hillitympi. Se oli kyllä ihan hyvä ajatus.

Aivan turhat vyötärömuotoilut.
Olisi ehkä pitänyt käyttää ohuempaa lankaa. Kuvista ei edes tule ilmi kuinka raskaalta ja tönköltä liivi tuntuu käytössä.


Hyvää tässä on se, että kaikki varastosta pongahtaneet kuusi kerää Drops Andesia kuluivat loppuun. Huonoa on se, että vaate on aivan hirveä ja joudun purkamaan koko läjän.

Tällaista lähdettiin hakemaan. Oiskohan ollut kiva.

Joo ei. PURKUUN! EI CAME IN LIKE A WRECKIN
BALL!
Menenkin tästä vielä ennen töitä paidan mandaloiden isnpiroimana meditoimaan. Täh? Pysykää kanavalla.

torstai 16. helmikuuta 2017

Kukkatoppi ja stringit

Tämmöisen kivan kukallisen kankaan kävin hakemassa Eurokankaan palalaarista tuossa pari viikkoa sitten. Ajattelin käyttää sitä mustan raglanpaidan hihoiksi. Kuitenkin ennen kuin ehdin tehdä elettäkään suunnitelman toteuttamiseksi tajusin, että tarvitsen uusia kesävaatteita muutaman viikon päässä häämöttelevää Goan reissua varten.


Katselin siinä kesävaatteiden kaavoja ja kuin taikaiskusta muutamassa tunnissa olin piirtänyt ja ommellut tämän "t-paidan" Suuren Käsityön numerosta 7/2016. Lyhensin kaavaa 5 cm.

Todella käyttökelpoisen oloinen vaate! Käy myös muuhun kuin hellepukeutumiseen.
Toppi oli tosi helppo ja kiva ommella. Kaikki reunat vaan käännettiin eikä tarvinnut yhtään mitään ällöttäviä pääntien kaitaleita alkaa leikkelemään.


Ylläolevassa kuvassa myös samasta kankaasta valmistamani stringit. Vyötärön pitsi on myös Eurokankaasta. Ensimmäisen kokeilun jälkeen alushousuompelu sujuu jo ihan rutiinilla ja on tosi helppoa. Niistä saa helposti ihan sairaan nättejäkin!

Taas nämä mallikuvaukset päätyivät jonkinlaiseen ilmeilyyn ja typeröintiin. Toisaalta tämä ilme on kyllä enemmän minun näköiseni kuin vaikka ensimmäisen kuvan tuijotus kaukaisuuteen.


Kokeilin myös Makebran ilmaista hipster-kaavaa.  Tuommoisia mummoalkkareita ei oikeastaan tule käytettyä kuin kesällä helposti lepattavien hameiden kanssa. Ei pääse perskarva vilahtamaan jos helma hulmahtaa. Paitsi ettei tietenkään minulla kasva karvoja kaulasta alaspäin.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Sussu 2.0

Olen saanut paljon kehuja aiemmasta Sussu-tunikastani (se maatuskallinen), joka on kyllä aivan mielzi vaikka itse sanonkin. Kun Susannan työhuoneen Facebookissa mainostettiin uutta trikoista versiota Sussusta, en voinut olla tilaamatta upskua (upeaa siis) käsinpainettua kangasta.


Jälleen kangas ehti marinoitua useamman kuukauden kaapissa. Tällä kertaa en kuitenkaan pelännyt mokaavani vaan muistelin tuskien taivalta, joka maatuska-sussun ompelu oli. Jotenkin siinä kun oli sitä resoria ja joustava kangas ja huppu ja kaksi vasenta hihaa ja vaikka mitä. Oli se niin rankkaa.

Tällä kertaa kuitenkin koko homma kaavojen piirtämisestä valmiiksi vaatteeksi hoitui yhdessä iltapäivässä! Aikaa tietenkin säästi se, etten tällä kertaa asetellut kaavoja mitenkään tai miettinyt kuvioiden suhdetta toisiinsa. Huomasin myös, että uudella ompelukoneella ompeleskelu sujui huomattavasti joutuisammin kuin vanhalla Evan rotjakkeella.


Jätin helman viisitoista senttiä lyhyemmäksi kuin kaavassa, joten tämä taitaa olla enemmän paita kuin tunika. Suoristin kaavan takaosan niin, että sain leikattua selkäpalasen yhtenä kappaleena. Tämä saattoi aiheuttaa selän pienen pussituksen, mutta väliäkö hällä. Huonosti ommeltua pääntietäkään ei kukaan huomaa jos en kerro. No nyt kerroin, hups.

Bambutrikoo joustaa enemmän kuin bambucollege, joten otin tällä kertaa pienemmän koon (36). Napakan ja laadukkaan oloista kangasta jäi vielä reilusti, joten saan ainakin yhden paidan vielä! Jäljelle tosin jäi vain mustaa, sillä kaikki painatukset olivat kankaan toisessa päässä.


Vähän siirryttiin nyt maatuskasta hillitympään. Olen käyttänyt viime aikoina niin paljon värikkäitä vaatteita, että musta tuntuu ihan oudolta. Tosi skarpin näköinen vaate kuitenkin. Jopa aviomies on kehunut paitaa jo kahdesti ja ihan pyytämättä!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Satakieli

Olen aina pitänyt kaikenlaisista mysteereistä, arvoituksista ja salapoliisitarinoista. Muistelen, että meillä oli pienenä parikin eri etsiväkerhoa. Olisipa ollut muuten hienoa, jos aikuiset olisivat joskus panostaneet ja keksineet mysteerin ratkaistavaksi etsiväkerhollemme. Emme tainneet ratkaista ainuttakaan juttua, mutta kerran harjoittelin naamioitumista etsivähommia varten ja menin toisen luokan koulukuvaan saippuaa kulmakarvoissa.

Huivi piti kuvata nopeasti, joten langanpäitä on vielä pikkuisen vapaana tuolla. Niitä pääteltäviä pätkiä olikin muuten aika lailla.
Mutta asiaan! Mysteerineulonta on lähes yhtä jännittävää (tai miltä kantilta sitä nyt katsoo) kuin ala-asteikäisten etsiväkerho. Aluksi saadaan tietää tarvittavat välineet ja langat, joita sitten käytellään kun tietyin väliajoin ohjetta julkaistaan lisää. Kukaan ei tiedä millainen lopputuloksesta tulee, vau! Parempaa olisi enää se, että vihjeet pitäisi vielä ratkaista ennen neulomista.

Yleensä olen kuitenkin kuullut kaikenlaisista mysteerioista vasta sitten kun ne ovat jo ratkenneet, eli valmiin tuotteen ulkonäkö on yleisessä tiedossa. (Kertaakaan en ole päässyt superkuuluisan Stephen Westin mysteereihin, perkele) Nyt kuitenkin olin ennen joulua oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin mukaan joulukalenterimysteerihuivin neulontaan (annan anteeksi, jos et jaksanut lukea sanaa "joulukalenterimysteerihuivi").


Tämän kivan joulumysteerin suunnittelija on Heidi Alander ja huiviohje kulkee nimellä Satakieli. En halunnut käydä ostamassa lankaa. joten otin jotain isompia ja pienempiä jämiä Dropsin Alpacaa (molemmat violetit ja beige) sekä jotain muita. Vaihdoin vähän värejä vielä lennossa; kolmas violetti vaihtui tummaan vihreään ja vaaleanvihreää paremmin raitalankana toimikin keltuaisen väri.


En punninnut jämiä aluksi, joten en tiedä paljonko lankaa tähän kului. Puikko oli 5,5 mm ja huivista tuli aika mukavan kokoinen. Pari virhettä työhön jäi ja jatkoin lankaakin huivin keskellä, enkä siististi reunoissa kun ajattelin pitäväni tämän itse. Kuitenkin kävi niin, että eräs työkaverini ilmoitti jatkavansa kohti uusia haasteita ja tajusin huivin sopivan paljon paremmin hänelle. Myöskään hän ei nyt unohda minua niin helposti kun annoin näin hienon lahjan.

Hieno tuli, vaikka langanpäiden päättelemisessä menikin melkein yhtä kauan kuin neulomisessa. Nyt menen neulomaan itselleni uutta huivia kun olen ilmeisesti hukannut lempparini, eli Neva-huivin. Hiljainen hetki kauniin huivin muistolle. Noin. Meni jo.