keskiviikko 30. elokuuta 2017

Keskeneräisten keskiviikko: peitot

Täällä ei mitään valmistu. Muutimme vastikään Hyvinkäälle ja sopeutumisessa on mennyt aikaa. Nyt alkaa näyttää siltä, että on ehkä välillä aikaa tehdä jotain käsitöitäkin. Aloitin junamatkavirkkuuksi juuri alkaneen Kalevala CAL-palapeiton (käyn vielä Helsingissä töissä, joten junamatkaksi on hyvä olla puuhaa).

Nelosen koululla ja pari vuotta hillotulla Jussi-langalla liikenteessä
 Kun kerran aloitin uuden ison työn, jonka voin myöhemmin jättää kesken, ajattelin, että esittelen tässä samalla joitain muita keskeneräisiä peittoja kun sattui olemaan keskiviikko ja vapaapäivä.

Eli vanhanaikaiseen tyyliin: keskeneräisten keskiviikko olkaa hyvät. (Tekeekö näitä kukaan enää? Ei kai. No, saapahan vaikka itselle muistiin.)


Aloitetaan viimeisimmästä. Pari vuotta sitten, kun olimme Yhdysvalloissa häämatkalla, ostin  Stephanie Dosenin kirjan Woodland Knits ja pistin puikoille ah niin hauskan ja kivan tavan käyttää jämälankoja.

Palasten neulominen on ihan kivaa ja yhdistin niitä saman tien. Ajattelin, että peitto kasvaa ajan myötä. En taida kuitenkaan kasvattaa sitä enempää, sillä olen huomannut, että palaset irtoilevat toisistaan kun peitonalku pyörii sohvalla.


Tämän "tungen kaikki sekalaiset langat tähän paksuudesta tai materiaalista välittämättä"-peiton aloitin Ravelryn mukaan tammikuussa 2014. Otin sen pitkästä aikaa ulos kenkälaatikosta kun muutossa totesin, että "taidelankoja" ja muita kummallisuuksia pitää upottaa johonkin. Nelosen koukulla olen tätäkin vääntänyt.

Uskon, että tästä tulee oikeastaan tosi kiva vielä jonain päivänä.


Viimeisimmäksi säästin ärsyttävimmän. Yritin olla mukana Sophie's Universe CALissa pari vuotta sitten. (toim. huom. CAL tarkoittaa muuten Crochet A-Long, eli tyyliin koko maailma virkkaa samaa juttua samaan aikaan. Näin asiaan vihkiytymättömille tiedoxi.) Keskenhän se jäi.


Käytin Nallen ym. vastaavan vahvuisia jämiä ja jotenkin tästähän tuli todella ruma rääpäle, jolla ei tee mitään.


Ehkä sen voi vaikka jättää tuohon. Hanurialusena toimiminenkin vaikuttaa liian tyylikkäältä hommalta palalle. Harkitsin jossain vaiheessa askartelevani siitä tyynyn, mutta en vihaa ketään niin paljon, että antaisin noin ruman lahjan. (Koska en todellakaan haluaisi sitä omaan kotiini.)

Mites, onko muilla ikuisuusprojekteja tulilla?

6 kommenttia:

  1. Kauniita keskeneräisiä töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) toivottavasti niistä tulee vielä kauniita valmiita töitä :D

      Poista
  2. Juu, itselle villapaita..langat ostettu pari vuotta sitten ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on monta paitaa, jotka pitäis vaan alottaa! :D

      Poista
  3. Heippa hei, päätinpä vastata haasteeseesi. :) Tässä eilinen postaus: http://craftcandidate.blogspot.fi/2017/09/keskiviikon-keskeneraiset-kaksi.html

    VastaaPoista