lauantai 18. maaliskuuta 2017

Sarongista elegantiksi ranta-asuksi

Joskus vuosia sitten innostuin oikein kunnolla Thaimaassa ja ostin oikein kunnon pinkan ihanan käteviä ja kauniita saronkeja. Ihastuin siihen kuinka helppoa niitä on käyttää eri tavoin sidottuna. Loppujen lopuksi vain yksi niistä on puuvillainen, jota on kiva käyttää. Muut ovat jotain hiostavaa keinokuitua. 


Kun aloimme suunnitella Intian matkaa, aloin tietenkin saman tien suunnittelemaan Intian puvustoa. Varmaan jostain Villa Nannasta tämäkin idea on lainattu, mutta se oli muhinut aivossani ja putkahti esiin sopivassa kohdassa. 


Valmistusprosessi oli hyvin yksinkertainen: leikataan pään aukko, kantataan ja sitten ommellaan pikku pätkä sivuista kiinni ja jätetään tietenkin reiät käsille.

Aivan ei visio ja todellisuus kyllä kohdanneet tässä vaatekappaleessa. Leikkasin liian ison reiän, joten jouduin ompelemaan tuollaiset olkanauhat. Minulla ei myöskään ollut sopivan väristä kanttinauhaa, joten käytin joustokanttia.

Juuri kun mietin, milloin opin, että jos jonkun jutun tekee vähän huonosti niin se on sitten vähän huonosti tehty, aviomieheni sanoi, että näytän elegantilta. Sitten tulin iloiseksi ja ajattelin, että onhan tämä ihan kelvollinen.


Otin valokuvat tänään hotellin uima-altaalla täällä Goalla. Meinasin kuvata heti ensimmäisenä päivänä, mutta ajattelin, että otetaan ensin vähän aurinkoa niin tulee kivempia ruskettuneita kuvia. Kuten näkyy, olen edelleen valkoinen kuin kana (ja paikalliset huomauttelevat siitä kohteliaasti jatkuvasti, siis sanovat, että näytän kannalta, kiitti). Lisäksi olen saanut sääriä (ja kaikkia muitakin paikkoja) koristamaan ihanat hyttysen puremat. Jes!!

Eikä tässä siis todellakaan vielä kaikki. 


Nyt kuitenkin lähden tästä yömarkkinoille. Taksikuski näkyykin jo odottelevan. 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Virkkausterapiaa - ARVONTA

Uusimmassa Kodin kuvalehti Käsityö -lehden numerossa oli mainintoja joistakin uusista käsityökirjoista. Bongasin sieltä tämmöisen meditaatiota ja virkkausta yhdistelevän kirjan ja jostain syystä minun oli pakko saada se välittömästi. (Muuten se käsityölehti oli aivan surkea. Älkää ostako.)

Virkkausterapiaa - Betsan Corkhill (Moreeni 2016)
Olen todella suuri länsimaisen lääketieteen (eli siis oikean lääketieteen tai ihan vaan lääketieteen) kannattaja, mutta meditaatiolla on myös todistettu olevan vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Se on auttanut minua esimerkiksi unen saannissa. Vaikka lemppari meditaationi onkin kaljanjuonti, ajattelin kokeilla jotain uutta, sillä bissen imeminen ei erinäisistä syistä ole aina mahdollista.


Käsittääkseni meditaation tarkoituksena on jonkinlainen "tietoinen oleminen". Tämä tietoinen oleminen on ilmeisesti sitä, ettei oikein ajattele mitään. Meditaatioharjoitusten kompastuskivenä on se, että niitä suorittaessa on todella hankala välttää sellaisia ajatuksia kuin "tämä on typerää". Tässä vaiheessa virkkaaminen tulee apuun.

Silmukoita laskiessa mieli tyhjenee kuin itsestään muutenkin, mutta sitten vielä kun ajattelee meditaatioharjoitusta siinä samalla, niin aijai, on saavutettu aivan uusi taso. Kirjan virkkausohjeet ovat ihan kivoja. Aika paljon jotain mandaloita, joilla ei tee yhtään mitään, mutta myös esimerkiksi parissa eri koossa virkkaamani stressipallo. Mukana oli myös pikku jumpan ohjeita, joilla voi yrittää estää paikkojen kipeytymistä.






Ehkä voisin valmistaa ylläolevan joogamattopussin innoittamana aurinkomandalapussukan juomille, kun lähden kesällä pussikaljalle puistojoogaan.

Pöxy toivoo selvästi, että kunnioittaisin tiibetin buddhalaisten mandalaperinnettä ja purkaisin virkkaamani mandalan aina kun saan sen valmiiksi.

Mutta siis. Otsikossa mainittu arvonta! Sana ei ole mukana vain lukijoiden houkuttelemiseksi, vaan ajattelin pistää arpoen tämän nimenomaisen kirjan! Jotenkin niin intaannuin tästä kirjasta, että kun näin sen Prisman alessa, ostin, vaikka olin jo tilannut yhden kappaleen Adlibriksestä.

Ajattelin, että pääsen nopeammin lukemaan ja voin sitten laittaa blogissa kiertoon ylimääräisen kappaleen. Sellainen on hauskaa ja lisäksi voitin joku aika sitten itse Minnikin blogin arvonnassa Mekkotehdas aikuisille -kirjan (Aiheesta lisää kun saan mekon kuvattua järkevästi.)

Nytten vielä sattui niin, että lähden tästä oikein meditaation syntysijoille Intiaan. (Tai siis olen jo täällä.) Palaan kuun lopulla, joten aikaa osallistua tähän mahtavaan arvontaan on 30.3.2017 asti. Jätä kommentti, jossa joko kommentoit meditointitottumuksiasi jotenkin, tai sitten et. Tärkeintä on jättää jonkunlainen kontakti-info. Esimerkiksi sähköposti käy mainiosti (tai puhelinnumero, mutta suosittelen sähköpostia).

Perustin blogilleni myös Facebook-sivun  ja Instagram-tilin (@pohkylalandia). Käykää ihmeessä klikkailemassa itsenne seuraajiksi, vaikka mitään lisäarpoja ei Facebook-tykkäyksillä tässä kisassa herukaan.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Taiteilijaliivi

Taiteilijoilla, kuten meillä ihmisilläkin, on erilaisia pukeutumistyylejä. Toiset käärivät itsensä värikkäisiin huiveihin, verhoutuvat ihme kaapuihin ja tarkkailevat maailmaa kaikenlaisten lornjettien ja monokkelien takaa. Toiset näyttävät ihan tavallisilta. En kyllä liiku missään taiteilijapiireissä, joten analyysini saattaa olla vähän sinne päin.

Olen lukenut joitakin tutkimuksia, joiden mukaan silmälasien käyttö saa ihmisen vaikuttamaan älykkäältä ja päätin kokeilla, jos vaikuttaisin luovemmalta taiteilijamaisessa asussa.

En näytä yhtään luovalta. Tavallista typerämmältä vain. Aika tyytymättömältä myös.

Ohje on Stefanie Japelin ja Aimeé Herringin kirjasta Äidille & tyttärelle (Atena Kustannus Oy, 2013). Kivan oloinen kirja kirppikseltä. Ideana on siis, että voi neuloa itselleen ja lapselleen samanlaiset puserot. Neuloin nyt vaan äidin taiteilijanliivin, kun ei ole lapsia. Ehkä liivi olisi onnistunut paremmin jos olisin jonkun äiti.

Lähdin rohkeasti neulomaan pienintä kokoa, koska mallitilkku (joo varmaan, kunhan aloin neuloa) näytti vähän löyhempää tiheyttä kuin ohjeessa.


Ohjeessa oli pieniä virheitä, jotka sai kyllä pulmittua ihan helposti. Ihmettelin kyllä vähän vyötärömuotoiluja takana. Tuohan on ihan tuommoinen roikkuva vaate niin näyttää minusta vähän nololta. Ajattelin, että jos en käytä kontrastiväriä reunoihin, liivistä tulee hillitympi. Se oli kyllä ihan hyvä ajatus.

Aivan turhat vyötärömuotoilut.
Olisi ehkä pitänyt käyttää ohuempaa lankaa. Kuvista ei edes tule ilmi kuinka raskaalta ja tönköltä liivi tuntuu käytössä.


Hyvää tässä on se, että kaikki varastosta pongahtaneet kuusi kerää Drops Andesia kuluivat loppuun. Huonoa on se, että vaate on aivan hirveä ja joudun purkamaan koko läjän.

Tällaista lähdettiin hakemaan. Oiskohan ollut kiva.

Joo ei. PURKUUN! EI CAME IN LIKE A WRECKIN
BALL!
Menenkin tästä vielä ennen töitä paidan mandaloiden isnpiroimana meditoimaan. Täh? Pysykää kanavalla.

torstai 16. helmikuuta 2017

Kukkatoppi ja stringit

Tämmöisen kivan kukallisen kankaan kävin hakemassa Eurokankaan palalaarista tuossa pari viikkoa sitten. Ajattelin käyttää sitä mustan raglanpaidan hihoiksi. Kuitenkin ennen kuin ehdin tehdä elettäkään suunnitelman toteuttamiseksi tajusin, että tarvitsen uusia kesävaatteita muutaman viikon päässä häämöttelevää Goan reissua varten.


Katselin siinä kesävaatteiden kaavoja ja kuin taikaiskusta muutamassa tunnissa olin piirtänyt ja ommellut tämän "t-paidan" Suuren Käsityön numerosta 7/2016. Lyhensin kaavaa 5 cm.

Todella käyttökelpoisen oloinen vaate! Käy myös muuhun kuin hellepukeutumiseen.
Toppi oli tosi helppo ja kiva ommella. Kaikki reunat vaan käännettiin eikä tarvinnut yhtään mitään ällöttäviä pääntien kaitaleita alkaa leikkelemään.


Ylläolevassa kuvassa myös samasta kankaasta valmistamani stringit. Vyötärön pitsi on myös Eurokankaasta. Ensimmäisen kokeilun jälkeen alushousuompelu sujuu jo ihan rutiinilla ja on tosi helppoa. Niistä saa helposti ihan sairaan nättejäkin!

Taas nämä mallikuvaukset päätyivät jonkinlaiseen ilmeilyyn ja typeröintiin. Toisaalta tämä ilme on kyllä enemmän minun näköiseni kuin vaikka ensimmäisen kuvan tuijotus kaukaisuuteen.


Kokeilin myös Makebran ilmaista hipster-kaavaa.  Tuommoisia mummoalkkareita ei oikeastaan tule käytettyä kuin kesällä helposti lepattavien hameiden kanssa. Ei pääse perskarva vilahtamaan jos helma hulmahtaa. Paitsi ettei tietenkään minulla kasva karvoja kaulasta alaspäin.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Sussu 2.0

Olen saanut paljon kehuja aiemmasta Sussu-tunikastani (se maatuskallinen), joka on kyllä aivan mielzi vaikka itse sanonkin. Kun Susannan työhuoneen Facebookissa mainostettiin uutta trikoista versiota Sussusta, en voinut olla tilaamatta upskua (upeaa siis) käsinpainettua kangasta.


Jälleen kangas ehti marinoitua useamman kuukauden kaapissa. Tällä kertaa en kuitenkaan pelännyt mokaavani vaan muistelin tuskien taivalta, joka maatuska-sussun ompelu oli. Jotenkin siinä kun oli sitä resoria ja joustava kangas ja huppu ja kaksi vasenta hihaa ja vaikka mitä. Oli se niin rankkaa.

Tällä kertaa kuitenkin koko homma kaavojen piirtämisestä valmiiksi vaatteeksi hoitui yhdessä iltapäivässä! Aikaa tietenkin säästi se, etten tällä kertaa asetellut kaavoja mitenkään tai miettinyt kuvioiden suhdetta toisiinsa. Huomasin myös, että uudella ompelukoneella ompeleskelu sujui huomattavasti joutuisammin kuin vanhalla Evan rotjakkeella.


Jätin helman viisitoista senttiä lyhyemmäksi kuin kaavassa, joten tämä taitaa olla enemmän paita kuin tunika. Suoristin kaavan takaosan niin, että sain leikattua selkäpalasen yhtenä kappaleena. Tämä saattoi aiheuttaa selän pienen pussituksen, mutta väliäkö hällä. Huonosti ommeltua pääntietäkään ei kukaan huomaa jos en kerro. No nyt kerroin, hups.

Bambutrikoo joustaa enemmän kuin bambucollege, joten otin tällä kertaa pienemmän koon (36). Napakan ja laadukkaan oloista kangasta jäi vielä reilusti, joten saan ainakin yhden paidan vielä! Jäljelle tosin jäi vain mustaa, sillä kaikki painatukset olivat kankaan toisessa päässä.


Vähän siirryttiin nyt maatuskasta hillitympään. Olen käyttänyt viime aikoina niin paljon värikkäitä vaatteita, että musta tuntuu ihan oudolta. Tosi skarpin näköinen vaate kuitenkin. Jopa aviomies on kehunut paitaa jo kahdesti ja ihan pyytämättä!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Satakieli

Olen aina pitänyt kaikenlaisista mysteereistä, arvoituksista ja salapoliisitarinoista. Muistelen, että meillä oli pienenä parikin eri etsiväkerhoa. Olisipa ollut muuten hienoa, jos aikuiset olisivat joskus panostaneet ja keksineet mysteerin ratkaistavaksi etsiväkerhollemme. Emme tainneet ratkaista ainuttakaan juttua, mutta kerran harjoittelin naamioitumista etsivähommia varten ja menin toisen luokan koulukuvaan saippuaa kulmakarvoissa.

Huivi piti kuvata nopeasti, joten langanpäitä on vielä pikkuisen vapaana tuolla. Niitä pääteltäviä pätkiä olikin muuten aika lailla.
Mutta asiaan! Mysteerineulonta on lähes yhtä jännittävää (tai miltä kantilta sitä nyt katsoo) kuin ala-asteikäisten etsiväkerho. Aluksi saadaan tietää tarvittavat välineet ja langat, joita sitten käytellään kun tietyin väliajoin ohjetta julkaistaan lisää. Kukaan ei tiedä millainen lopputuloksesta tulee, vau! Parempaa olisi enää se, että vihjeet pitäisi vielä ratkaista ennen neulomista.

Yleensä olen kuitenkin kuullut kaikenlaisista mysteerioista vasta sitten kun ne ovat jo ratkenneet, eli valmiin tuotteen ulkonäkö on yleisessä tiedossa. (Kertaakaan en ole päässyt superkuuluisan Stephen Westin mysteereihin, perkele) Nyt kuitenkin olin ennen joulua oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsin mukaan joulukalenterimysteerihuivin neulontaan (annan anteeksi, jos et jaksanut lukea sanaa "joulukalenterimysteerihuivi").


Tämän kivan joulumysteerin suunnittelija on Heidi Alander ja huiviohje kulkee nimellä Satakieli. En halunnut käydä ostamassa lankaa. joten otin jotain isompia ja pienempiä jämiä Dropsin Alpacaa (molemmat violetit ja beige) sekä jotain muita. Vaihdoin vähän värejä vielä lennossa; kolmas violetti vaihtui tummaan vihreään ja vaaleanvihreää paremmin raitalankana toimikin keltuaisen väri.


En punninnut jämiä aluksi, joten en tiedä paljonko lankaa tähän kului. Puikko oli 5,5 mm ja huivista tuli aika mukavan kokoinen. Pari virhettä työhön jäi ja jatkoin lankaakin huivin keskellä, enkä siististi reunoissa kun ajattelin pitäväni tämän itse. Kuitenkin kävi niin, että eräs työkaverini ilmoitti jatkavansa kohti uusia haasteita ja tajusin huivin sopivan paljon paremmin hänelle. Myöskään hän ei nyt unohda minua niin helposti kun annoin näin hienon lahjan.

Hieno tuli, vaikka langanpäiden päättelemisessä menikin melkein yhtä kauan kuin neulomisessa. Nyt menen neulomaan itselleni uutta huivia kun olen ilmeisesti hukannut lempparini, eli Neva-huivin. Hiljainen hetki kauniin huivin muistolle. Noin. Meni jo.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Villahousut



Ai että! Niin sitä on uuteen vuoteen pyrähdetty ihanan talvisissa ilmoissa! Onneksi puntti ei alkanut väpättää, sillä sain jouluna valmiiksi VILLAHOUSUT! VAUDE!


Neuloin näitä pöksyjä joulukalenterina. Edellisellä kerralla neuloin jämälankajoulukalenterista saamillani langoilla pitkävartiset raitasukat. Päätin ehkä jo silloin tai sitten myöhemmin, että seuraavaksi ovat vuorossa villahousut.

Omiakin jämiä piti pistää varmaan parisataa grammaa sekaan. Sata grammaa kuoriutui joulukalenterista. Jotenkin tosi mukavasti kaikki jämät tuli käytettyä.


Neulominen oli kerrassaan riemastuttavaa ja joulukalenteriprojektiksi tämä sopi siinä mielessä mukavasti, etten olisi varmasti saanut näitä koskaan valmiiksi jos joulukalenteri olisi kannustanut neulomaan pikkuisen joka päivä.

Ohjeena käytin Dropsin So Cozya ja puikkona oli.. hmm.. kolmonen. Olisin voinut käyttää vaikka pienempiäkin puikkoja, sillä joustinneule venyy aika rankasti. En ole vielä varma, joudunko laittamaan vyötärölle kuminauhan. Farkkujen päällä villikset pysyvät kyllä ilmankin, mutta jos haluaisin käyttää näitä vaikka hiihdellessä toppahousujen alla, tarvitsisin kyllä kiristystä vyötäröön.

Pöxy ja villapöxyt. heh..