sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Villahousut



Ai että! Niin sitä on uuteen vuoteen pyrähdetty ihanan talvisissa ilmoissa! Onneksi puntti ei alkanut väpättää, sillä sain jouluna valmiiksi VILLAHOUSUT! VAUDE!


Neuloin näitä pöksyjä joulukalenterina. Edellisellä kerralla neuloin jämälankajoulukalenterista saamillani langoilla pitkävartiset raitasukat. Päätin ehkä jo silloin tai sitten myöhemmin, että seuraavaksi ovat vuorossa villahousut.

Omiakin jämiä piti pistää varmaan parisataa grammaa sekaan. Sata grammaa kuoriutui joulukalenterista. Jotenkin tosi mukavasti kaikki jämät tuli käytettyä.


Neulominen oli kerrassaan riemastuttavaa ja joulukalenteriprojektiksi tämä sopi siinä mielessä mukavasti, etten olisi varmasti saanut näitä koskaan valmiiksi jos joulukalenteri olisi kannustanut neulomaan pikkuisen joka päivä.

Ohjeena käytin Dropsin So Cozya ja puikkona oli.. hmm.. kolmonen. Olisin voinut käyttää vaikka pienempiäkin puikkoja, sillä joustinneule venyy aika rankasti. En ole vielä varma, joudunko laittamaan vyötärölle kuminauhan. Farkkujen päällä villikset pysyvät kyllä ilmankin, mutta jos haluaisin käyttää näitä vaikka hiihdellessä toppahousujen alla, tarvitsisin kyllä kiristystä vyötäröön.

Pöxy ja villapöxyt. heh..

10 kommenttia:

  1. Hienot, mistäs ohje tämmöisiin? kiinnostaisi tehdä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olikin tipahtanut ohjelinkki tuosta tekstistä pois. Korjasin sen nytten. Eli Dropsin sivuilta http://www.garnstudio.com/pattern.php?id=7203&cid=17 on aivan ilmaiseksi jaossa! Kannattaa ehdottomasti neulaista tämmöiset myös, sillä luulen villahousujen olevan muodissa tai ainakin joskus tulossa muotiin! Lisäksi ne on tosi kivan lämpimät!

      Poista
  2. Onpas kivat villapöksyt! Olen parhaillaan tekemässä itselleni villahousuja tuolla samalla ohjeella :) Tuota venymistä minäkin olen miettinyt, varmaan joutuu kuminauhan virittämään vyötärölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohje oli minusta hyvä ja helppo, olisi pitänyt vain itse tajuta heti tuo kuminauhahomma. Olisin ehkä neulonut vaikka ihan kumilankaa sekaan muutaman sentin alkuun, mutta enhän sitä silloin tajunnut :)

      Poista
  3. Hauskat pökät :) Varmasti lämpöisetkin. Käytännöllistä ja ihanaa. Mikäs sen parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) lämmittävät kyllä sekä kehoa, että mieltä :)

      Poista
  4. On kyllä hienot villapökät! Ja aivan mahtavat kuvat myös! :D

    VastaaPoista
  5. En mä kestä miten hienot 😊

    VastaaPoista