torstai 31. joulukuuta 2015

Vielä viimeiset

Ehdin varmaan tässä vielä naputella ennen vuodenvaihdetta viimeisen pikku jutun. Ennen joulua rummutin kovasti pukin pajaa ja salaisia neuleita. Nyt on aika näyttää vähän hämyisellä pajalla otettuja kuvia joululahjoista!

Aloitetaan pipolla. Olen jo parina viime vuonna antanut äitini miehelle lahjaksi neulotun pipon ja aina niistä on löytynyt jotain vikaa (!!!!raivoa!!!). Sitten sen muistin! Vanha ja luotettava 1898-pipon ohje! Olen tehnyt pari niitä aiemminkin elämäni miehille. Pipo on helppo ja nopea tehdä, siihen riittää sata grammaa Seiskaveikkaa tai esimerkiksi edullista Lauria Saiturinpörssistä.

Tosi lämmin ja kiva! Korvien päällä on tuplalämpö!
Tein myös pari kauluria. Ensimmäinen sisarelleni.


Timangikauluri valmistui myös nopeasti ja helposti Drops Nepalista. Ohje on Mooglysta ja kauluri on toivottavasti lämmin! Lankaa kului ihan vähän vajaa kaksi kerää.

Toinen kauluri oli mummilleni. Todella kaunis ja pehmeä Andit-kauluri on neulottu Adriafil Sierra Andinasta. Ostin langat Snurresta jo viime talvena ja sain ihanan ohjeen kaupan päälle.


Ihan surkea pikaräpsy on otettu autossa kun vielä vähän päättelin matkalla mummilaan.
Vielä yhdet pikku tossut annoin äidilleni Maria Drockilan kynttilän kaveriksi.



Virkkasin kaksi neliötä ja ompelin yhteen sivun ja vähän toista kantapääksi. Tosi hauska pikkuohje, jonka bongasin Taika-askartelulehden joulunumerosta!

Sitten jatketaan seuraavaan vuoteen! Kaikenlaista on tiedossa!

HUV eli Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Pipo näyttää tosi mahtavalta ja muutkin hienoilta!:D Pitää vinkata Jussille, että voisin haluta tuollaisen hatun.;) Korvien suoja kun on aina paikallaan, ja harvat pipot asettuvat päähän niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) tuo on kyllä tosi lämmin pipo nyt kovemmallakin pakkasella!

      Poista