Clapotis

Kesälomalla ostin lomaneuletta varten pari kerää Katian Royal Silk -lankaa (alpakkaa ja silkkiä, luxusta) Savonlinnan Lankaamosta. Kuninkaallisen pehmeä lanka vaikutti mukavan riittoisalta ja ajattelin, että saan siitä loman aikana neulaistua jonkun kivan huivin.

50 grammaa riittoisaakin lankaa on aika vähän. En halunnut myöskään, että sitä jää yli. Aika tiukka paikka. Selailin jonkin aikaa mahdollisia ohjeita ja päädyin valitsemaan jo vuosia sitten huomioni kiinnittäneen Clapotiksen.

Huivin suunnittelija kertoo inspiroituneensa huiveja käyttävistä ranskalaisnaisista, jotka ainakin vaikuttavat siltä, etteivät edes yritä, mutta onnistuvat silti olemaan tyrmääviä. Ihan kuin minä!

Otin tämän kuvan mukaan ihan vaan siksi, että olisi yksi kuva, jossa minulla on silmät auki.

Luonnollisesti huivi ei valmistunut loman aikana, mutta muuten siitä tuli hieno, lämmin ja pehmeä. Lankakin loppui kesken viimeisessä kulmassa, joten jouduin lopettamaan vähän erilaisella tyylillä. Toimintani seurauksena yksi kulma on vähän kumma, mutta huivi on onneksi omaan käyttöön eikä sitä kukaan huomaa. Eikä jäänyt lankaa yli! JES!

Kiitos kuvien ottamisesta Gebulle!

Valmista tuotetta voi käyttää esimerkiksi kuvien esittelemillä tavoilla. Käytin kuuden millimetrin puikkoja ja neuloin huivin vähän pienempänä kuin ohjeessa (joka on myös tehty ohuemmalle langalle). En kyllä todellakaan muista enää minkälaisia muutoksia tein.

Kesän viimeinen toppi

Noniin. Olin esivalmistellut jonkun tukehduttavan kyllästyttävän jorinan kaikenlaisesta vuodenaikojen vaihtelusta ja muusta tylsästä (tai siis oikeasti vuodenajat ovat mahtavia, en vain osaa kirjoittaa aiheesta kiinnostavasti). Jätän sen väliin, sillä jokainen lukijani varmasti osaa päätellä syksyn olevan tulossa ilman minun apuanikin.

Ehkä pakko sen verran kuitenkin sanoa, että haluaisin pysyä käsityöhommissa vuodenaikojen kyydissä. Oikeastihan nyt pitäisi alkaa jo neuloa neuletakkia kevääksi, mutta täällä vielä viimeistelen kesähommia.

Kangas jälleen Eurokankaan palalaarista.

Blogissa on ollut pari viikkoa aika hiljaista, sillä uusi työ on pitänyt minut kiireisenä. En ole jaksanut tehdä käsitöitä enkä varsinkaan notkua koneella kun aivo on tulvinut kaikenlaisia uusia ruokia ja cocktaileja.

Kaksi työtä on jäänyt esittelemättä. Tässä ensimmäinen. Kaava on Suuren Käsityön numerosta 7/2016. Pikatikki -palstalla, josta tämä toppi on, esitellään nopeita ja helppoja ompeluksia. Tämä olikin aika nopea ja helppo. Varmasti joku, joka osaa ommella, olisi selättänyt haasteen muutamassa tunnissa.

Aluksi ajattelin, että tulipa kauhea, mutta yhden päivän toppia käytettyäni totesin, että se onkin aika kiva. Laitan sen talvisäilöön ja mietin keväällä uudemman kerran. Väri saattaa olla vähän minulle epäsopiva, tai sitten en ole vain tottunut siihen.

Takanani itähelsinkiläinen kulttuurimaisema, sekä ohikulkija, joka epäilemättä luulee minua huumeidenkäyttäjäksi omituisten touhujeni perusteella.

Sain muuten kameran keskustelemaan kännykkäni kanssa niin, että voin painaa laukaisijaa matkapuhelimella! Kätevää.

Vähän huono kuva, mutta tajusin vasta illemmalla kuvauksien jälkeen, että vyö sopikin kivemmin näin.

Alkuperäisessä mallissa ei ollut mitään vyötä, mutta otin sen käyttöön kun paita tuntui ensikokeilulla niin telttamaiselta. Myöhemmin mietin, ettei se ilman vyötäkään niin hirveä olekaan. Joka tapauksessa alakuvan solmintatyyli sopii paremmin, eikö?

Esittelen ensi viikolla yhden huivin ja koitan saada jotain muutakin sisältöä valmistettua! Pysykää kanavalla!

Toivo-pupu ja muita pehmoleluja

Olen pitkästä aikaa inspiroitunut parittamaan omassa kaapissa olevia lankoja omassa kirjahyllyssä piileksiviin ohjeisiin. Tästä innostuksesta pitäisikin riittää iloa joksikin aikaa, sillä lankoja on kyllä, kunhan vain miettii niille sopivan mallin. Olen monesti lähtenyt väärästä päästä liikkeelle ja miettinyt, olisiko minulla johonkin ohjeeseen sopivaa lankaa. Aika monesti vastaus on ei ja joudun koukkaamaan kaupan kautta ennen silmukoiden luomista.

Tässä tapauksessa tarve kohtasi varastolangan ja kirjan, jonka ohjeista en ollut vielä neulonut yhtäkään.

Työkaverini oli eräänä päivänä kovin allapäin, joten ajattelin virkkaavani hänelle pikku pehmolelun piristykseksi. Ekotekoja neuloen ja virkaten -kirjasta (Vickie Howell ja Adrienne Armstrong, 2009)  valitsin pupun ohjeen (koska jokaisella pitää olla oma pupu) ja lanka (jota en kyllä tähän paljoa saanut hupenemaan) löytyi omasta laatikosta.

Nimesin pupun Toivoksi, sillä toivoa pitää olla. En keksinyt juttua itse, vaan nappasin sen neulojien nettiyhteisö Ravelryn foorumilta. Aika hyvä.

Olen aiemminkin virkannut pehmiksiä eri syistä. Oikeastaan koko käsityöharrastus lähti lapasesta sillä hetkellä kun näin Prisman alessa minihirviöitä virkkaamaan opastavan kirjan Karmivan suloiset amigurumit (Christen Haden, 2008).

Silmät ja viikate on muotoiltu akryylimassasta.

Olen tehnyt ylläolevien lisäksi muitakin minimonstereita, mutta ne ovat lähteneet lätkimään ennen kuin olen ehtinyt kuvata niitä. Tuo viikatemies taitaa vielä lojua jossain kodissamme, mutten tähän hätään löytänyt sitä. Olen ajatellut antaa sen syntymäpäivälahjaksi jollekin "Viikatemies on jo ihan kannoilla kun olet niin vanha HEHHEH"

Hieno panda! Silmän kirjailukin onnistui hienosti.

Aika huonoja kuvia olen ottanut.

Norsu ja piraattipanda ovat Cute Little Animals -vihkosesta (Amy Gaines, 2008). Norsunkin pitäisi olla vielä hallussani, mutta se piileksii jossain viikatemiehen kanssa. Epäilen, että ne valmistavat pontikkaa tai ainakin kiljua.

Yksi hienoimmista tekemistäni pehmiksistä on ehdottomasti Leevi-tiikeri. 

Tähän on tosi hyvä ilmainen ohje!

Loppuun vielä pari AB-virkkausta. Possuja olen tehnyt kaksikin, toisen siskolleni lahjaksi ja toisen serkulle. Pommi matkasi Kanadaan siskon kaverin veljelle.

Käykää myös kurkkaamassa aiemmin esittelemäni Happypotamus!

Keinutaan - pitsitoppi

Eräällä kesäisellä mökkireissulla aloin virkata "rouheaa" pitsitoppia Suuren Käsityön numerosta 5-6/2016. Rouhea vaikuttaa ainakin kyseisestä julkaisusta päätellen olevan muotia. Tiedä häntä, mutta toppi vaikutti mukavalta ja helpolta kesätyöltä. Sellaiselta, jonka saa loman (lol. ei tod.) yhden kesän aikana valmiiksi varastolangoista, vaikka jättäisi työn välillä lojumaan uiskentelun ajaksi. Tänä kesänä ei tarvinnut kyllä käydä uimassa, mutta projekti lojui silti aika ajoin.

En tiedä oliko vika ohjeessa vai virkkaajassa kun L-koon mukaan virkattu kappale näytti ihan liian pieneltä. Isompaa koukkua ei ollut mökillä mukana (kuski hoputti pakkaamisessa), mutta onneksi ohjetta oli helppo säveltää. Kokovaihtoehtoja oli kaksi. Onneksi ihmisiäkin on vain koossa XS tai L, joten ei ongelmaa.

Toppi valmistui kahdesta suorasta palasta, joihin jätettiin pääaukko ja hihansuihin virkattiin pylväitä. Mallivirkkaus on sama kuin ohjeessa, mutta siitä tuli aika paljon tiheämpi. Ei oikeastaan haittaa, nyt toppia voi käyttää myös ilman aluspaitaa.

Jätin sivuille halkiot siltä varalta, että toppi venyy käytössä. Toivottavasti venyykin, sillä siitä taisi tulla vähän liian lyhyt.

Käsiaukkoon virkkasin pylväitä.

Kuvaukset olivat jälleen haastavat. On aika hankala kuvata mustaa toppia auringonpaisteessa kun mallin iho on niin valkoinen, että silmiin sattuu. Kokeilin useita eri lokaatioita ja rekvisiittana olivat niin Arabian kahvikuppi kuin munavoileipäkin. Lopulta päädyin keinumaan. Keinukuva inspiroi myös otsikkoon. Pelkkä "pitsitoppi" olisi ollut aivan liian tylsä otsake.

Novitan Bambu, jota tämä vaate nieli suurin piirtein 750 grammaa, on tosi mukavaa päällä. Olen aiemmin virkannut siitä toisen topin, joka on ollut käytössä kuumimpina kesäpäivinä. Olisin halunnut ottaa siitä paremman kuvan blogia varten, mutta pääaiheen kuvausten revittyä hermoni riekaleiksi luovuin ajatuksesta. Alla siis kännykkäkuva, jonka puolisoni nappasi reilu vuosi sitten.

Ballerina top, Novita Bambu, 204 grammaa

Bambulangasta saisi ehkä vielä kolmannenkin topin, Ostin sitä kerran Tallinnasta yli kilon. Musta väri vaan alkaa jo kyllästyttää.

Medustamassa

Kun näin Facebookin jossain neulontaryhmässä, että Lumi Karmitsa etsii testineulojia esikoisneulekirjansa malleille, otin yhteyttä mitä pikimmin ja kysyin, voisinko olla avuksi. Sain kunnian auttaa ja loppu on historiaa. (Koska kuulemma mitään nettiin laitettua ei saa enää ikinä pois.)

Kosteat tunnelmat meren syvyyksissä.

Testaaminen sujui loistavasti, sillä ohjeessa ei ollut yhtäkään virhettä. Sukat olivat haastavat, mutta hauskat neuloa. Olen luonnollisesti myös todella ylpeä lopputuloksesta.

Ohje lupaili 38 kavioon sopivaa lopputuotetta, joten omassa pikkujalassa en saanut näitä nätisti kuvattua edes toisten villasukkien päällä. Onneksi työkaverini suostui jalkamalliksi kun lupasin kyseiset sukat kuvauspalkkioksi. Näyttävät istuvan aika hyvin myös numeroa isompaan jalkaan! (Eli 39)

Villit vanttuut ja vallattomat villasukat -kirja on nyt kaupan hyllyllä, joten suosittelen välitöntä ostamaan ryntäämistä. Kirja sisältää ohjeet aivan tajunnanräjäyttäviin kirjoneulesukkiin ja lapasiin! Nämä sukat olivat suunnittelijan itsensä mielestä kirjan vaikein malli, joten loppujen pitäisi olla helppoa kuin heinän teko. Meduusoitakin voi testata ensin lyhyempivartisena versiona, sillä ohjeessa on kaaviot kahteen pituuteen. Olen aika saletti myös siitä, että näin ainakin yhden kokemattomallekin kirjoneulojalle sopivan mallin kun valitsin, mitä itse haluaisin kirjaa varten neuloa.

Ah, medustus. Tangalan miellyttävin vapaa-ajan harraste. (Siis Paavo Pesusienestä, vaikka kyllähän varmaan kaikki tajusivat viittauksen.)

Merellinen taustaväri on Lang Yarns Mille Colori Socks & Lace Luxe sävyssä 88 (kulutus 120g) ja meduusaväri Regian Fluormania Color sävy 7185, jota kului 60 grammaa. En tiedä, miten tuo Mille Colori kestää sukkakäytössä kun oli vähän usvaisen tuntuista. 

Lopuksi paljastan, ettemme oikeasti järjestäneet sukkakuvauksia meren pohjassa vaan ystävättäreni sohvalla. Aloituskuva on muokattu GIMPillä, joka sopii myös näköjään tällaiseen ammattikäyttöön. Ylläoleva pohjekuva paljastaa totuuden, sillä en jaksanut muokata sitä.

Clemence-hame

Viimeinkin alkaa isompia projekteja taas valmistua. Tai ei tämäkään varsinaisesti ole iso projekti vaan helppo ompelus, mutta se jäi ompeluhuoneen pöydälle lojumaan useammaksi viikoksi kun en jaksanut ommella vetoketjua. Toisaalta olen vielä niin kokematon ompelija, että mikä tahansa ompeluprojekti on iso ja kaavan piirtämisestä viimeistelyyn kuluu paljon aikaa.

Olen päässyt Pistoksissa-kirjan neljänteen malliin. Tähän hameeseen kirja ei tarjonnut kaavaa vaan sain itse piirtää sen (wuhuu...) Ihmettelin vähän, miksei tämä ollut heti ensimmäinen vaate kirjassa, koska tämä oli oikeasti tosi helppo. Uusia juttuja minulle oli rypytys (vähän epätasainen, ei haittaa) ja molemmille sivuille lisäämäni taskut, jotka ovat TODELLA kätevät.

Pöksykäinen oli innolla mukana kuvauksissa.

Ihana tasku! Aion jatkossa lisätä taskut jokaiseen hameeseen, johon ne vähänkään sopivat.

Joku blogini innokas lukija saattaa tunnistaa hameen pilkkukankaan samaksi, jota käytin Megan-mekossa. Tähän kuluikin loppu kangas paria repaletta lukuunottamatta. Vyötärönauhan alavaran jouduin leikkaamaan toisesta kankaasta. (Ketä oikeesti kiinnostaa mitä kangasta vyötärönauhan alavara on, miks mä edes kirjotin ton...)

Koska olen niin kova tyyppi, eikä minua mitkään kirjat määräile, en mitannut helman leveydeksi ohjeen mukaan 2 x lantionympärys vaan leikkasin koko kankaan leveydeltä. Ei mennyt turhaan kangasta hukkaan.

Saijonaarasta!

Kesäloma 2016: Roadtrip Suomi

Tilanne on nyt seuraava: ensinnäkin ajattelen jostain syystä koko ajan ilmaisua "tilanne on nyt seuraava". En tiedä mistä se on putkahtanut. Toiseksi, loma on ohi. Ensimmäinen työpäivä oli rankka, mutta seuraavana olin jo unohtanut, että olin missään lomalla ollutkaan. Kolmanneksi: vaikuttaa siltä, etten saa yhtään käsityötä valmiiksi ennen kuin olen punnertanut tämän lomapostauksen ilmoille.

Kesälomasuunnitelmana oli ajaa asuntoautolla Norjan lappiin ja käydä yytsimässä Nordkapp, Euroopan pohjoisin paikka, johon pääsee mannerta pitkin. Sattuikin niin, että matkailijat unohtivat ottaa koiralle rokotukset. Vinkki: tarkista kaikkien matkalle lähtijöiden rokotustarve hyvissä ajoin ennen reissua. Onneksi saimme itsemme innostumaan Suomen ympäri ajelusta aika nopeasti!

Ajoimme ensin Kokkolasta Vaasaan tapaamaan serkkuani, jota en ollut nähnyt suurinpiirtein viiteen vuoteen. Alla kuva Vaasan vankilasta, joka oli sijoitettu meren rantaan.

Serkkuni ei siis asu täällä.

Seuraavana oli karavaanarien pakollinen matkakohde: Keskisen kyläkauppa. En ottanut yhtään kuvaa kun oli niin kurja ilma. Puolisoni halusi välttämättä käyttää Jallulippistä, joka onneksi katosi mystisesti muutaman päivän kuluttua.

Enimmäkseen maisema oli joka paikassa tällainen.

Tuurista päästelimme Savonlinnaan, joka vaikutti oikein mukavalta kaupungilta. Siellä täytyy ehkä mennä käymään uudestaan. Olen aina pitänyt itseäni enemmän meri-ihmisenä, mutta järvimaisema vetosi kyllä sieluuni myös. Ehkä voisin olla sekä järvi- että merihenkinen. Tykkäänhän yhtä paljon kissoista ja koiristakin, vaikka kuulemma pitäisi olla kissa- tai koiraihminen.

Yksi hassu huomio Savonlinnasta: löysimme vain yhden terassin, johon sai viedä koiran. Helsingissä tosi moniin paikkoihin saa viedä ihan sisälle asti.

Emme käyneet Olavinlinnassa sisällä. Siinä ainakin yksi hyvä syy palata Savonlinnaan.

Savonlinnasta ajoimme Juankosken (ei kannata käydä, Juicen patsaskin oli ihan huono), Kuopion ja Sotkamon kautta Kuusamoon. Suomussalmella oli tosi hyvä frisbeegolfrata järven rannalla, Kuusamon tropiikissa aivan surkea.

Kohde, jonka takia ajoimme Kuusamoon, oli Kuusamon suurpetokeskus ja varsinkin maalaava Juuso-karhu. Paikka oli kyllä reissun ehdoton ykköskohokohta! Kannattaa ehdottomasti käydä. Kierroksella opin kaikenlaista karhuista, susista, ketuista ja ilveksistä. Lippukin maksaa vaan kympin!

Reetta-karhu näytti vähän temppuja namin toivossa. Kaikki karhut olivat niiiiiiiiiiiin ihania!

Ajattelimme, että Kuusamostahan on vaan poron kusema Ylläkselle juhannuksen viettoon, mutta olimme hyvin väärässä. Kauheita välimatkoja tuolla pohjoisessa! Varmasti yksikään poro ei virzaa niin pitkälle.

Ylläksellä saimme kuitenkin rentoutua monta päivää ja nauttia perheeni seurasta. Juhannusaattona Ylläksen laella oli jotkut meiningit ja oli kyllä aika siistiä särpiä olutta tunturin huipulla keskiyön auringon paisteessa.

Keskiyön selfie

Siellä se aurinko paisteli läpi yön.

Paluumatkalla vierailin Ranuan eläinpuistossa. Rakkaani jäi pois näistä karkeloista, mikä olikin hyvä, sillä sain katsella eläimiä rauhassa kuskin levätessä autossa.

Jääkarhu Ranuan eläinpuistossa.

Lempieläimeni olivat jääkarhu, ahma, saukko ja vuorisusi. Yritin ehtiä katsomaan jääkarhujen ruokintaa, mutta myöhästyin. Pääsin myöhemmin kuitenkin seuraamaan vuorisuden eli dholen ruokintaa, mikä oli äärimmäisen mielenkiintoista, sillä en ollut aiemmin kuullutkaan kyseisestä uhanalaisesta lajista.

Vuorisudet odottelevat sapuskaa.

Vuorisudet olivat veikeitä otuksia! Toivottavasti ne eivät kuole sukupuuttoon.

Tunturisopuli

Lomakuvia katsellessani huomasin olevani aika laiska kuvaamaan mitään puuhia. Lähes kaikki kuvat esittivät jotain rakennuksia tai eläimiä. Ehkä skarppaan tulevaisuudessa ja koitan irtautua mielenkiintoisista keskusteluista kuvatakseni ihmisiä. Tai sitten en. Ehkä talletan mieluummin hauskat hetket aivoon jatkossakin ja kuvaan sitten jotain muuta.